14.10.2008

Finnfacts - linkkisi kansainväliseen mediaan

  • Onko yrityksesi tai yhteisösi saavuttanut kansainvälistä tunnettuutta haluamallaan tavalla?
  • Tunnetteko toimintanne kannalta tärkeimmät ulkomaalaiset mediat ja toimittajat?
  • Tavoitatteko viestinnässänne oikeat kohderyhmät?
  • Onko kansainvälinen viestintänne suunnitelmallista?

Finnfacts on kotimainen kumppanisi kansainvälisen mediajulkisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Järjestämämme mediavierailut tuovat yrityksellenne tai yhteisöllenne näkyvyyttä toimintanne kannalta merkittävissä kansainvälisissä medioissa.

Palvelumme kattaa myös tarpeitanne varten räätälöidyn tiedotejakelun ulkomaisille mediakohderyhmille sekä tiedotemateriaalin tuotannon eri kielille.

Suunnittelemme ja toteutamme asiakkaidemme apuna myös kansainväliselle medialle suunnattuja tiedotustilaisuuksia ja lehdistötapahtumia Suomessa ja ulkomailla sekä mediaohjelmia kansainvälisten konferenssien, messujen ja tapahtumien yhteyteen.

Asiantunteva henkilökuntamme hoitaa vierailuohjelmat kokonaisuudessaan suunnittelusta mediayhteydenottoihin ja matkajärjestelyistä artikkeliseurantaan. Näin asiakkaamme voivat keskittyä vain oman ohjelmaosuutensa läpiviemiseen. Neuvomme myös mielellämme tuloksellisten mediatapaamisten suunnittelussa.

Finnfacts toimii osana TAT-ryhmää, johon kuuluvat myös Taloudellinen Tiedotustoimisto, Infor ja Infor Consulting. Finnfactsin taustalla toimivat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Teknologiateollisuus ry, Kemianteollisuus ry, Suomen Messusäätiö ja Finnair.

Taustatahojensa edustajana Finnfacts edistää myös koko suomalaisen elinkeinoelämän kansainvälistä tunnettuutta mm. vieraskielisen julkaisutoiminnan ja verkkoviestinnän keinoin.




Finnfacts · Et. Makasiinikatu 4, 00130 Helsinki · PL 147, 00131 Helsinki · Puh. (09) 131 511 · Faksi (09) 278 2959 · etunimi.sukunimi@tat.fi